tiistai 20. kesäkuuta 2017

häämatka, päivä 4

täksi päiväksi olimme varanneet oman taksin kuljettajineen ja tarkoitus oli tehdä kierros saaren eteläosiin ja siellä sijaitseviin luonnonnähtävyyksiin. söimme jälleen aamiaista pihalla, mikä vaatii hieman järjestelyjä, sillä hotellialueella asuu kissoja, jotka pyrkivät koko ajan sisään maan tasolla sijaitsevaan huoneeseemme. lisäksi kissoja ilmaantuu koko ajan lisää. ensimmäisenä päivänä näimme vain kaksi kissaa, sitten kolme ja pian niitä olikin jo neljä. jos sama meininki jatkuu edelleen, niin en halua nähdä loman viimeistä aamua meidän terassilla... :D 

pääsimme kuitenkin matkaan ja ensimmäisenä kuskimme vei meidät vanhan kraaterin luo, joka oli metsittynyt kauttaaltaan ja kraaterin pohjalle oli muodostunut pieni järvi. mauritius on syntyhistorialtaan vulkaaninen saari ja kraatereita löytyykin saarelta useita. itse kraateri ei ollut mielestäni yhtä hieno nähtävyys kuin ylhäältä rinteeltä avautuvat näkymät. näimme alas kaupunkiin, merelle sekä vastapäisen vuoren rinteille.

kraaterilta jatkoimme matkaa kahteen tehtaanmyymälään. ensimmäisessä myytiin laivan pienoismalleja, joita täällä mauritiuksella tehdään paljon. myytävänä oli myös muita pieniä matkamuistoja ja iivari osti yhden magneetin. pääsimme tutustumaan myös myymälän yhteydessä sijaitsevaan verstaaseen, jossa näimme miten pienoismallit valmistetaan vaihe vaiheelta. seuraavassa myymälässä myytiin kaikkea, mitä täällä mauritiuksella muutenkin eli vaatteita, huiveja, koruja, rommia ja mausteita.

myymälöistä suuntasimme kohti hindujen suosittua kohdetta, pyhää järveä ja temppeliä järven rannalla. järvellä järjestetään kerran vuodessa iso festivaali, jonne kokoontuu hinduja ympäri maailmaa. nyt ei kuitenkaan onneksi ollut festivaalien aika ja pääsimme tutustumaan paikkaan. järvellä oli todella kaunista ja tunnelma oli ainutlaatuinen. vierailimme myös temppelissä, jonne piti mennä ilman kenkiä. koska oli sunnuntai ja monilla oli vapaapäivä, niin paikalla oli paljon hinduja, jotka sytyttivät suitsukkeita ja hedelmien kuoria ja lehtiä palamaan ja uhrasivat hedelmiä pienten patsaiden eteen tai laskivat järveen pieniä lehtiveneitä ja kukkia. temppelissä rukoiltiin ja laulettiin ja siellä olisi myös saanut ottaa vastaan siunauksen omasta uskonnosta riippumatta.

pyhältä järveltä suuntasimme aivan upealle näköalapaikalle black river gorges-kansallispuistoon. näköalapaikalla näimme myös apinoita. seuraavaksi kuskimme ajoi meidät syömään yhteen ravintolaan, jossa ruoka oli hyvää, mutta hinnat vähän kalliimpia kuin mihin olimme tottuneet. ruoan jälkeen matka jatkui kohti viimeisiä nähtävyyksiä eli vesiputouksia ja 7 coloured earth-luonnonmuodostumaa, jossa on hiekkadyyneissä nähtävillä seitsemän eri väriä (punainen, ruskea, violetti, vihreä, sininen, purppura ja keltainen). punaruskeat sävyt johtuvat raudasta ja sinivioletit alumiinista. saman nähtävyyden yhteydessä oli myös endeemisten kasvien puisto ja kilpikonnia aitauksessa.

seuraavaksi alkoi paluumatka kohti hotellia. menimme rannikkoreittiä ja matkalla pysähdyimme vielä yhdelle näköalapaikalle. perille päästyämme olimme molemmat todella väsyneitä ja otimme päiväunet, joiden jälkeen olimme edelleen niin väsyneitä, ettemme jaksaneet lähteä kaupungille syömään. tilasimme huoneeseen vähän iltapalaa hotellin listalta ja sen jälkeen kävimmekin jo nukkumaan. 

maanantai 19. kesäkuuta 2017

häämatka, päivä 3

aamulla heräsimme tavallista aiemmin, sillä olimme päättäneet ehtiä tämän aamun ilmaiselle lasipohjaveneretkelle, jolla pääsisi snorklaamaan rannan edustalla sijaitsevalle koralliriutalle. boat housen auetessa klo 9 olimmekin jo valmiina ilmoittautumaan ja mahduimme mukaan retkelle. lasipohjavene riutalle starttaisi vasta klo 10 ja niinpä päätimme vielä ennen retkeä vierailla sukelluskeskuksella ja selvitellä sukellusasioita ensi viikkoa varten. varasin ensimmäisen sukelluksen tiistaiksi ja sen jälkeen pitikin jo kiiruhtaa kohti snorklausretkeä.

lasipohjaveneestä oli todella hyvä näkyvyys vedenalaiseen maailmaan ja vesi on täällä niin kirkasta, että näimme pohjaan asti, vaikka vettä oli välillä veneen alla useita metrejä. ajeltuamme veneellä jonkin aikaa riutan päällä pysähdyimme ankkuriin ja halukkaat saivat pulahtaa veteen snorklaamaan noin puoleksi tunniksi. näkyvyys oli hyvä ja kaloja ja koralleja näkyi paljon. snorklasimme molemmat niin kauan kunnes meidät viittilöitiin takaisin veneeseen. palattuamme takaisin rantaan varasin itselleni vielä ilmaisen vesihiihdon iltapäiväksi. haimme lounasta rantakojusta (minulle katkarapunuudelia kasviksilla n. 4 €) ja otimme hetken aurinkoa ja sitten minun pitikin jo lähteä kohti boat housea ja vesihiihtoa. 

vesihiihtämässä oli kanssani myös kaksi muuta turistia. yksi mies ja toinen nuorehko nainen, joka oli kotoisin hollannista eikä ollut ikinä ennen vesihiihtänyt. hiihdimme kaikki vuorollamme ihan hyvän mittaisen lenkin rannan edustalla ja oli kyllä kivaa pitkästä aikaa päästä hiihtelemään. kun oli miehen vuoro hiihtää, niin näimme moottoriveneestä ison merikilpikonnan! se oli juuri aivan pinnassa ja ihan keskellä ajoreittiämme. toivottavasti se selvisi yliajosta ilman vammoja ja jatkaa vielä iloisesti uiskentelua intian valtameressä. olen nähnyt kilpikonnan meressä vain kerran aiemmin ja se oli sukellusreissulla mosambikissa vuonna 2010 juurikin tällä samaisella valtamerellä. 

rannan menoa oli hauska seurata. koska oli lauantai, niin turistien lisäksi myös monet paikalliset olivat kokoontuneet rannalle ja viettivätkin siellä koko päivän grillaten, syöden, juoden ja jutellen. muutenkin trou aux biches (ranta, jolla hotellimme sijaitsee) ja mauritius yleensäkin on ollut hyvä kohdevalinta, sillä vaikka täällä onkin paljon turisteja, niin täällä näkee myös jonkin verran paikallisia ja heidän elämäänsä. 

rantapäivän jälkeen vietimme vielä hetken aikaa hotellin altaalla ja sen jälkeen kävimme rannalla iltakävelyllä/-lenkillä. illallista nautimme marmite-nimisessä ravintolassa. ruoka oli ihan hyvää ja voi olla, että menemme kyseiseen ravintolaan vielä uudelleenkin. 

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

häämatka, päivä 2

aloitimme aamun syömällä aamiaista huoneemme terassilla. siihen paistaa täällä mukavasti aamuaurinko. sitten päätimme lähteä rannalle. iivari juoksi rannalla aamulenkin ja itse testasin suppailua, joka on yksi meidän hotellin ilmaisista aktiviteeteista. kyllähän se suppailu oli ihanaa täällä turkoosissa vedessä ja vesi on täällä niin ihanan kirkasta, että koko ajan voi nähdä pohjan, siistiä! 

lenkin ja suppailun jälkeen siirryimme rannan pohjoispäähän ottamaan aurinkoa ja snorklaamaan. pian alkoi tulla nälkä ja päätimme vaihtaa paikkaa hotellin altaalle, josta voisimme tilata lounasta. lounaan jälkeen palasimme vielä rannalle aikomuksenamme mennä snorklaamaan lasipohjaveneellä, mutta retki olikin jo täynnä ja niinpä testasimme polkuveneen, joka myös sisältyy ilmaiseksi hotellimme asiakkaille. 

illalla lähdimme suihkun kautta kaupungille syömään. vaikka aikaeroa suomeen on täällä vain yksi tunti näin kesäaikaan, niin on meillä ollut päivärytmi vielä hieman hakusessa. aurinko nousee täällä aamulla puoli kahdeksan aikaan ja laskee illalla jo ennen kuutta eli pimeä tulee täällä tosi aikaisin. sen takia jo kuuden, seitsemän aikaan tuntuu, että kello olisi paljon enemmän kuin se onkaan. illallista nautimme yhdessä kiinalaisessa ravintolassa, molemmat meistä tilasivat alkupalaksi kevätrullia ja pääruoaksi kalaa. ruoka oli ihan hyvää, mutta palvelu olisi voinut olla parempaakin. ruoan jälkeen vielä nopeasti kauppaan ja sitten hotellille ja nukkumaan.

lauantai 17. kesäkuuta 2017

häämatka, päivä 1

häitä juhlittiin viime lauantaina ja kuten olette ehkä huomanneet, niin hääblogi eli aikamoista hiljaiseloa häiden alla. ajattelin muutaman häihin liittyvän postauksen kuitenkin vielä kirjoittaa hieman jälkikäteen itselleni muistoksi ja toivottavasti myös jonkun toisen iloksi ja hyödyksi. itse hääpäivä oli aivan ihana ja vieläkin leijun jossain ihanassa hääkuplassa. seuraavat kirjoitukset tulevat kuitenkin häämatkaltamme täältä mauritiukselta. lähdimme tänne häiden jälkeisenä keskiviikkona, mikä oli mielestäni sopiva ajankohta. ehti suomessa vielä hetken hengähtää the päivän jälkeen ja toisaalta fiilistellä onnistunutta päivää. lensimme keskiviikkona puolenpäivän jälkeen ensin pariisiin finnairilla ja sieltä air Mauritiuksella sitten tänne mauritiuksen saarelle, jonne saavuimme torstaina aikaisin aamulla. molemmat lennot sujuivat hyvin ja pitkällä yölennolla palvelu pelasi ja meille kuului illallinen, aamiainen, tyynyt, peitto ja muuta pientä rekvisiittaa (silmälaput, korvatulpat, hammasharja ja -tahna, sukat, kynä). tuo tuore aviomies käytti lentomatkat lähinnä nukkumiseen, toisella lennolla nukahti jo ennen kuin kone oli edes noussut... itse sain nukuttua vain noin tunnin,vaikka yleensä minulla on hyvät unenlahjat. minun osalta lentomatkat kuluivatkin kirjaa lukien ja värityskirjaa väritellen. 

perillä mauritiuksella meni hetki hämmästellessä, että miten pääsemme hotellille saaren toiseen päähän. lentokenttäkiljetusta matkatoimiston kautta emme olleet varanneet, vaikka matkatoimiston kautta itse matkan poikkeuksellisesti varasimmekin. päätimme melko pian kuitenkin ottaa taksin, mikä osoittautui ihan hyväksi ratkaisuksi eikä ollut loppujen lopuksi kovin kallis. 1 tunnin ja 20 minuutin ajomatkasta maksoimme 2000 mauritiuksen rupiaa eli n. 57 €. hotellilla olimme jo aamuseitsemän aikaan ja jouduimme odottamaan huonettamme useamman tunnin, mutta kävimme jo vähän kävelemässä rannalla, joka on ihan hotellin lähellä sekä tutustumassa paikalliseen supermarketiin. meille tarjottiin hotellilla myös ilmainen aamiainen odottaessamme huonetta. väsymys alkoi olla jo kova ja rankkasadekin pääsi yllättämään, lopulta pääsimme yhteen toiseen huoneeseen odottamaan oman huoneemme vapautumista ja otimme oikein kunnon päiväunet. viimein saimme oman huoneemme ja majoittauduttuamme hetken lähdimme syömään läheiseen ravintolaan. iivari tilasi mustekalacurrya ja minä taas nuudelia kasviksilla, katkaravuilla ja kananmunalla. ruoka oli ihan hyvää ja syömisen jälkeen kävimme vielä kaupassa. kävimme rannalla vielä iltakävelyllä ja auringonlasku oli kaunista katseltavaa. rantakävelyn jälkeen palasimme hotellille, jossa meidät oli kutsuttu hotellin drinkkitilaisuuteen. pihalla olevassa allasbaarissa ja sen edustalla olikin tosi paljon hotellivieraita kokoontuneena viettämään iltaa. saimme ilmaiset drinkit ja altaalla oli myös livemusiikkia. menimme jo aikaisin nukkumaan, sillä meillä oli vielä univelkaa matkasta. 

torstai 20. huhtikuuta 2017

hääjuomien haku


 

häiden juomat (siideri, olut, lonkero, viinit ruoalle, kahvin avec sekä viskibaarin viskit) haettiin huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna mega star-laivalta, joka tarjoaa uutena palveluna ostosristeilyä, jossa ei poistuta laivasta maihin ollenkaan, vaan kaikki ostokset tehdään joko ennakkotilauslomakkeella menomatkan aikana tai suoraan laivan marketista. alkumaljathan haimme jo aiemmin ihan viron mantereelta, siitä voit lukea lisää täältä. juomien hintoja tutkittuamme totesimme, että suurta hintaeroa esim. superalkon ja laivan hintojen välillä ei lopulta ollut, koska maista ostetuista juomista pitää lisäksi maksaa vielä pantit (joita ei tietenkään suomessa palauttessa saa takaisin). laivalta ostetuista juomista panttia ei tarvitse maksaa ja laivan marketissa shoppailu säästää lisäksi aikaa ja vaivaa, kun laivasta ei poistuta lainkaan, vaan ostokset voi tehdä laivamatkan aikana. lisäksi mega starin uuteen car shopping-palveluun kuului, että menomatkalla tilatut juomat kuljetetaan paluumatkalla suoraan oman auton viereen, josta ne vain sitten itse nostetaan autoon. 

tälle pisteelle tilaamamme juomat tuotiin paluumatkalla ja siitä ne vielä kuljetettiin laivan henkilökunnan toimesta autollemme
autolla sai myös vierailla laivamatkan aikana niin monta kertaa kuin halusi ja matka laivan marketin ja auton välillä oli alle 50 metriä eli ostoskärryillä pääsi marketista tosi kätevästi suoraan omalle autolle ostoksia lastaamaan useamman kerran matkan aikana. 

tässä näkymää autotallipaikoilta marketin ovelle
ainoa syy, jonka takia olisin voinut ostokset mennä maihin asti tekemään olisi ollut joidenkin tuotteiden osalta laajempi valikoima kuin laivalla. varsinkin ennakkotilauslista oli todella suppea ja sieltä tilasimmekin lopulta ainoastaan oluet, siiderit ja lonkerot, joita kyllä löytyi listalta usempaa eri laatua kutakin. viinejä listalla oli vain paria laatua, samoin likööriä, mutta laivan marketista saimme juuri haluamamme viinit ja liköörit ja lisäksi vielä paria erilaista viskiä meidän viskibaariimme. laivan marketissa valikoimat olivatkin todella monipuoliset eikä meillä ainakaan jäänyt saamatta mitään tuotetta, jonka olisimme halunneet. 

myös haluamamme viinit löytyivät laivan marketista. viinivalinnat oltiin tehty aiemmin eräässä hääsuunnitteluillassa, jossa oli sulhasen ja morsiamen lisäksi mukana  kaikki kaasot ja bestman.
kaiken kaikkiaan juomien haku sujui todella helposti ja matka meni yllättävän nopeasti. voin kyllä suositella mega starin ostosristeilyä lämpimästi kaikille, jotka haluavat tehdä juomaostoksia helposti ilman, että täytyy ajaa autolla tallinnassa. toki tallinnassa on usein mukava piipahtaa samalla vaikka syömässä tai kahvilla, mutta tällä kertaa meillä ei ollut hoidettavana mitään muita asioita kuin tuo juomien haku ja niinpä ostosristeily oli tällä kertaa varmasti parhain ratkaisu meille. mega star on suunniteltu niin, että hyttejä on vähemmän ja yleisiä istumapaikkoja enemmän ja saimmekin molempiin suuntiin hyvät istumapaikat laivalta. juomat oltiin valittu yhdessä sulhasen kanssa jo ennen matkaa, mutta tällä kertaa morsiamen matkaseurana ja kantoapuna toimi oma iskä, kiitos avusta ja isomman auton lainasta!






keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

häämatkan varaus


häämatkan varasimme jo helmikuun lopussa, mutta en ole siitä tänne blogin puolelle vielä mitään kirjoittanut. häämatkakohteen valinta aiheutti meille harmaita hiuksia ja vaikeuksia oli myös häämatkan ajankohdan valinnassa. olin aika pitkään suunnitellut, että lähtisimme häämatkalle vasta joulukuussa 2017, jolloin molemmilla on muutenkin lomaa ja suomessa on kylmä. molempien olisi kuitenkin pitänyt talvella matkustaessa ottaa töistä melkein viikko palkatonta lomaa ja lisäksi kaikissa lämpimissä maissa on talvella sesonkiaika eli matkojen hinnat ovat talvella muutenkin korkeammat kuin kesällä. niinpä päätimme muuttaa alkuperäistä suunnitelmaa ja lähteä häämatkalle melko pian häiden jälkeen. 


häämatkakohdetta valitessa kriteereinä meillä oli, että matkan pitäisi olla muutakin kuin rantalomaa, mutta myös rantalomailuun voisi olla kohteessa mahdollisuus. emme ole yhdessä pelkällä rantalomalla olleet ja ajattelimme, että hääjärjestelyiden jälkeen pieni rentoutuminen olisi paikallaan ja sen takia lähdimmekin etsimään kohdetta, jossa voisi yhdistää rantalomailun ja aktiviteetit. lämpöä saisi siis olla ja mielellään myös merta, sillä sulhanen tykkää kalastaa ja morsian snorklata ja sukeltaa. myös luonto on lähellä molempien sydäntä ja siksi olisi plussaa, jos kohteessa olisi kiinnostava luonto. koska matkustusajankohdaksi valittiin kesä, olisi myös eurooppa ollut mahdollinen kohde, mutta euroopassa olemme yhdessä reissannet jo niin monessa maassa, ettei mikään euroopan kohde tuntunut tarpeeksi "spesiaalille" häämatkaa varten. montenegroa harkitsimme jonkin aikaa, mutta lopulta sekin jäi pois sillä ajatuksella, että sinne voisimme matkustaa milloin tahansa muulloinkin joskus myöhemmin. 

 

halusimme häämatkakohteeksi jonkun paikan, jonne ei välttämättä muuten ikinä tulisi lähdettyä. perun ja etelä-amerikan matkasta olemme molemmat haaveilleet jo pitkään, mutta kyseisen kohteen valinta häämatkaksi karsiutui siihen, että kyseinen matka olisi järkevintä toteuttaa omatoimimatkana ja vaatisi siten aika paljon järjestelyjä, joihin meillä tuskin hääjärjestelyjen ohella riittäisi aikaa ja energiaa. niinpä perun matka jäi edelleen haaveeksi. kaukokohteita selaillessamme moni kohde jäi pois listalta sen takia, että siellä on kesäkuussa sadekausi/talvi. lopulta löysimme kuitenkin unelmiemme kohteen ja rohkenimme tehdä varauksen! matka varattiin lopulta MAURITIUKSELLE, joka sopi melkein kaikkiin kriteereihimme paremmin kuin hyvin. mauritius sijaitsee niin lähellä päiväntasaajaa, että siellä on lämmin ympäri vuoden. kesäkuussa sielläkin on toki talvi, mutta keskilämpötila on kuitenkin n. 25 astetta, joka tällaisille kuumaa kestämättömille aktiivilomaa hakeville sopii paremmin kuin hyvin. merivesi on ympäri vuoden uimakelpoista ja mauritiuksen saari tarjoaa mahdollisuudet niin löhöilyyn kuin erilaisiin retkiin ja aktiviteetteihinkin. saarella on monipuolinen kulttuuri ja upea luonto sekä meidän kaipaamamme meri. kesä ei ole mauritiuksella varsinaista sesonkiaikaa eli turistejakin saarella varmaan tulisi olemaan vähemmän kuin talvella. 


teimme matkavarauksen pakettimatkana, mutta tutkimme myös omatoimimatkan vaihtoehtoja. halvimmalla kuitenkin pääsi varaamalla pakettimatkan tui:n kautta. valitsimme kuitenkin melko edullisen hotellin, eikä varauksemme sisällä mitään aterioita, koska tarkoitus olisi tosiaan myös retkeillä jonkin verran eri puolilla saarta. huoneessamme on ruoanlaittomahdollisuus eli varmaan ainakin aamiaisia tullaan valmistamaaan itse. muuten olisi tarkoitus syödä lähistöllä olevissa ravintoloissa ja kohteesta löytyy myös edullisempia katuruokapaikkoja, joita ajattelimme hyödyntää. talvella tui järjestää mauritiukselle suoria lentoja, mutta nyt meillä on yksi vaihto ranskassa molempiin suuntiin. olemme kohteessa 11 päivää, mikä on varmasti sopiva pituus matkalle niin, että ehdimme sekä retkeillä että viettää aikaa rannalla löhöillen. aikaero suomen ja mauritiuksen ajassa on kesällä vain yksi tunti eli perillä pitäisi toipua ainoastaan pitkästä lennosta, mutta aikaeroon ei tarvitse totutella, ihan mahtavaa! tänään on jäljellä enää 56 yötä lähtöön, vielä pitäisi tutustua kohteeseen etukäteen tässä häävalmistelujen ohella, että saisi matkasta parhaan mahdollisen irti. ihanaa, kun on häiden lisäksi tulossa reissu, jota odottaa! matkustamisessa melkein yhtä suuri ilo tulee matkan odotuksesta kuin itse matkasta, milloin saa pakata ekat tavarat matkalaukkuun? :)
onko joku teistä käynyt mauritiuksella? laittakaa ihmeessä kommentteihin parhaat matkavinkkinne kyseisestä kohteesta!


tuo afrikan itäpuolella näkyvä iso saari on madagaskar ja mauritius sijaitsee aivan sen itäpuolella, mutta on niin pieni, että sitä tuskin näkee kartalta.

me suuntaamme mauritiuksen luoteisrannikolle gran baieen, joka on mauritiuksen isoin turistikohde (täällä varmaan on monipuolisimmin palveluita tarjolla myös kesällä, vaikka ei ole vilkkain sesonkiaika), mutta tarkoitus olisi tehdä retkiä myös saaren muihin osiin.
 kaikki postauksen kuvat ovat mauritiukselta ja ne ovat netistä otettuja lisenssikuvia, joita on lupa käyttää (esim. Wikimedia Commons).

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

hääskumpat


pidimme morsiamen, sulhasen, kahden kaason ja toisen kaason miehen kanssa reilu kuukausi sitten hääskumppien maisteluillan. kuohujuomat ostettiin samalta viron reissulta kuin kaasomekot ja hiihtoloman lopuksi oli tarkoitus suunnata pariksi yöksi tallinnaan morsiamen perheen kanssa, jolloin olisi oiva tilaisuus tuoda skumpat mukanaan suomeen, jos vain mieluinen vaihtoehto kolmesta testiyksilöstä löytyisi. testattaviksi valikoitui kolme erilaista puolikuivaa kuohuviiniä.

tässä testiin päässeet juomat
testijuoma numero yksi (Johann Brunner)

tuomariston kommentteja ensimmäisestä juomasta: 

kaason mies: aika hyvä, ei yllätä!
kaaso 1: niin on!
sulhanen: ei huono (imitoiden jorma uotista)
kaaso 2: ihan perus, vähän semmonen, hyh, kirpsakka, niinhän ne kai yleensä on... 
morsian: hieno pullo! ihan hyvää, ei liian kuivaa eikä liian makeaa.

testijuoma numero kaksi (Chill, medium dry)
raadin kommentteja toisesta juomasta:

kaaso 1: ei oo niin hyvää...
kaaso 2: voi ei!
morsian: mulla maistuu ruissipsi suussa.
kaason mies: ei niin hyvä kuin ensimmäinen.
kaaso 2: parempi kuin ensimmäinen! ei oo niin kirpsakka.
sulhanen: ei hyvä.
kaason mies: pitää ottaa huomioon, etä on juotu jo pullollinen. pari lasia jokainen.
kaaso 2:  tai kolme.
kaason mies: kaksi! tätä menoa oon kohta shakessa (paikallinen "yökerho").
morsian: joo, eka oli kyllä parempi.

totta kai testitilaisuudessa oli tarjolla myös herkkuja!

viimeisenä testiin pääsi juoma numero kolme (veuve du vernay, ice edition), tässä raadin kommentteja viimeisestä juomasta:

morsian: ei niin makea.
kaason mies: ykkönen parempaa/paras.
kaaso 1: sama juttu.
sulhanen: joo!
kaaso 2: kirpsakka, siis se eka.

mutta siis, raadin lähes yksimielisellä päätöksellä parhaaksi vaihtoehdoksi valikoitui johann brunner, testijuoma numero yksi. testitulosta pidettiin suht luotettavana, koska voittaja oli numero yksi eikä esimerkiksi numero kolme, jolloin makuaisti ei välttämättä olisi ollut yhtä luotettava kuin testin alussa. hiihtoloman perhelomalla siis metsästettiin tallinnasta brunneria ja lopulta sitä rimistä vielä tarpeeksi monta pulloa löytyikin! kiitos kantoavusta perheelle ja kiitos vielä makuraadille tuomaroinnista! :)


maanantai 20. maaliskuuta 2017

kutsukorttitalkoot

kutsukorttien suhteen isoin päätös oli varmaankin miettiä, askarrellaanko kutsut itse vai tilataanko painettuina netistä niin kuin save the date-kortit, jotka lähetimme joulukorttien mukana. lopulta päätimme, että haluamme askarrella kutsut itse, vaikka netistä olisikin löytynyt monia mieluisia valmiita malleja. itse tekemällä kutsuihin saa kuitenkin aina vähän enemmän omaa persoona mukaan. 

kutsuihin ostimme aivan ihania ystävänpäivämerkkejä, jotka sopivat mielestäni myös hääpostimerkeiksi oikein hyvin!
hiihtoloman alussa järjestimme kutsukorttien askartelutalkoot, joihin osallistui muutamia morsiamen puolen sukulaisia (siskot, äiti, mummi, täti ja pari serkkua). olimme sulhasen kanssa yhdessä ennen talkoita tehneet hieman esivalmisteluja ja hyödyntäneet esimerkiksi työpaikalla olevaa paperileikkuria kutsujen leikkaamisessa oikean kokoisiksi. itse talkoissa jaoimme tehtävät niin, että meistä muodostui kätevä liukuhihna ja niin vain alkoi syntyä sekä valmiita kutsukortteja että hääinfojakin. kaikille löytyi sopivaa puuhaa aina leikkaamisesta ja liimaamisesta postimerkkien kiinnittämiseen. parissa tunnissa olivat kutsukortit osoitteiden kirjoittamista vaille valmiit ja toki askarteluiltaan kuului myös kahvitauko, kiitos äidille ja siskolle leipomisavusta! kaikille itse kutsukortit askarteleville suosittelen ehdottomasti talkoiden järjestämistä. esivalmisteluista ja runsaasta talkooväestä huolimatta aikaa kutsujen tekemiseen kyllä vierähti useampi tunti ja seuraavana päivänä aikaa hujahti vielä saman verran osoitteiden metsästämiseen ja niiden kirjoittamiseen kuoriin. lisäksi askarteleminen on yhdessä paljon mukavampaa kuin yksin ja samalla voi höpötellä hääjuttuja ja muita kuulumisia.

kutsuja tehtiin lopulta kolmenlaisia, koska ei osattu päättää, mikä olisi kivoin!
tässä yksi valmis kutsu menossa kuoreen. päällimmäisenä näkyvän kortin kääntöpuolella on siis varsinainen kutsuteksti ja sitten erillisellä kaksipuolisella kortilla vielä hääinfon asiat kuten kirkon ja juhlapaikan osoitteet, lahjatoiveasiaa ja ohjeita juhlapaikalla majoittumisesta.

valmiit kutsut lähdössä postiin, kyllähän niitä aika paljon sitten tulikin!
kutsut lähtivät siis postiin hiihtolomaviikolla ja sen jälkeen olemmekin ottaneet vastaan jo reilut 20 ilmoittautumista juhliin, jännää!


perjantai 3. maaliskuuta 2017

kaasojen mekot ja neljäs kaaso

kaasomekkojen metsästys alkoi ensimmäisessä kaasotapaamisessamme jo viime vuoden puolella, jolloin sovittiin siitä, että mekot olisi hyvä olla väriteemaltaan yhtenäiset, mutta malli voisi hyvin olla erilainen joka kaasolla niin, että kaikki saavat valita omalle kropalleen sopivan mekon. tutkailimme nettikauppoja ja muutamia hyviä vaihtoehtoja löysimmekin, mutta päädyimme kuitenkin siihen, että mekkoja ei ainakaan heti tilattaisi netistä, vaan tehtäisiin joululomalla päiväreissu tallinnaan, jossa oli yksi erittäin potentiaaliselta vaikuttava mekkoliike.


tälle reissulle meitä lähti lopulta minä ja kaksi kaasoa, mutta myös kolmannelta kaasolta olimme ottaneet mitat ennen reissuun lähtöä. liikkeen nettisivuille pääset tutustumaan tästä. liike sijaitsi lyhyen kävelymatkan päässä satamasta ja heti ensiksi suuntasimmekin mekkoja sovittelemaan. toivomastamme väristä oli saatavilla useita netistä jo etukäteen katsomiamme malleja ja suurinta osaa malleista oli saatavilla monessa eri koossa. otimme sovitukseen muutaman eri mallin ja sitten alkoi testailu. mekoista löytyi useampikin ihan varteenotettava vaihtoehto, mutta lopulta molemmat mukana olleet kaasot tykästyivät samaan malliin ja puhelimitse tapahtuneen konsultoinnin myötä päädyimme ottamaan saman mekon kaikille kaasoille.

tässä kuvassa pelkästään sovituskoppien edessä olevat mekot. liikkeessä asiointia helpotti se, että kaikki mekot oli järjestetty väreittäin eli haluamastaan väristä oli helppo poimia sovitukseen kaikki omaa silmää miellyttävät mallit

tässä muutamia mekkoja, joita sovitimme

ja näihin lopulta päädyimme, kyllä mulla on nättejä kaasoja! <3
mekko-ostosten jälkeen jatkoimme matkaa vanhaan kaupunkiin, jossa meillä oli pöytävaraus rataskaevu 16-nimiseen ravintolaan. paikka oli hieno, ruoka hyvää ja palvelu erinomaista, suosittelen kaikille! :)



keittiön tervehdys

alkupalaksi virolainen juustolajitelma, nam!


pääruoaksi lohta ja mätiä, nam!
mekkoasia on siis hoidossa niin kaasojen kuin morsiamenkin osalta, kaasoihin liittyen vielä yksi iso uutinen: noin kuukausi sitten kaasotiimimme kasvoi vielä yhdellä jäsenellä, kun pyysin vielä mukaan toisenkin siskoni. mua oli jäänyt tosi paljon harmittamaan, että en häntä tehtävään ollut alunperin kysynyt ja muutaman päivän asiaa mielessä enemmän pohdittuani päätin pyytää vielä neljännen tärkeän ihmisen tärkeään tehtävään tärkeänä päivänä! hetkeäkään en ole päätöstä katunut ja meillä on nyt aivan loistotiimi kasassa!

muutamia korjauksia mekkoihin pitää vielä lähempänä häitä tehdä ja yhdellä kaasolla on mekko vielä kokonaan sovittamatta, mutta rakas mummini on luvannut avustaa mekkojen korjaustöissä, kun niiden aika on.

p.s. enää alle 100 päivää h-hetkeen, meidän kutsut lähti postiin viime viikolla ja nyt on juhlimaan ilmoittautunut jo 20 henkilöä, joista osa aikoo myös yöpyä juhlapaikalla, niin jännittävää ja kivaa!

tiistai 21. helmikuuta 2017

sulhasen hääpuku

palataanpa taas ajassa hieman taaksepäin! tammikuun alussa kävimme hoitamassa myös sulhasen hääpukuasiat kuntoon. ensin piti totta kai miettiä, vuokrataanko puku vai ostetaanko omaksi. me kävimme ensin parissa myymälässä tutustumassa ostopukuihin ja silloin sovitimme ainoastaan erilaisia tummia pukuja. haloselta saimme todella huonoa palvelua ja pukujen hinnatkin liikkuivat aika korkella, vaikka nimenomaan alennusmyyntipukuja yritimme bongailla. dressmanilla sen sijaan meillä oli aivan loistava myyjä palvelemassa meitä ja sieltä olisi ihan varteenotettava puku löytynytkin, mutta päätimme vielä tutustua vuokravalikoimiin ennen ostopäätöstä.


vuokratarjontaa suuntasimme katsastamaan helsinkiin, suomen pukuvuokraamoon. paikan valitsimme etukäteen kotona nettisivujen perusteella. olin kuullut ja lukenut monesta paikasta, että puvun vuokraus on niin kallista, että moni päätyy sen takia ostopukuun. meidän mielestä suomen pukuvuokraamon hinnat olivat kuitenkin todella kohtuulliset. vuokraamisessa meitä viehätti myös suuresti se, että puvuksi olisi mahdollista valita joku erikoisempi juhlapuku, jolle ei muuten elämässä luultavasti tulisi enää käyttöä. myyjä, joka meitä palveli oli todella asiantunteva ja ystävällinen. me menimme paikan päälle ilman ajanvarausta ja olimme ainoat asiakkaat. sovituksen aikana myymälässä kuitenkin piipahti pari muutakin asiakasta ja liikkeen nettisivuilla suositellaan varaamaan aika, mikäli sovitus tapahtuu lauantaina. 

 
 

päädyimme sovittamaan saketteja kahdessa eri värissä sekä erivärisillä asusteilla (liivi ja plastron). sovitimme myös kenkiä ja silinterihattuja. sopiva puku kaikkine tilpehööreineen löytyi pienen sovittelun ja valokuvaamisen (plussaa siitä, että liikkeessä sai ottaa kuvia) jälkeen ja varasimmekin sulhaselle koko paketin. hinta sisältää sakettitakin, housut, taskuliinan, olkaimet, pukupaidan, liivin, plastronin ja kalvosinnapit sekä hihojen ja lahkeiden lyhennyksen sopivaan mittaan! ja mikä parasta, tämä kaikki vuokrataan sinulle viideksi vuorokaudeksi eli puvun voi hakea hyvissä ajoin ennen hääjuhlaa ja palauttaa pari päivää häiden jälkeen. me maksoimme hieman ylimääräistä vielä kengistä ja silinterihatusta, mutta koko paketti säilyi silti mielestämme tosi edullisena.
puvulle sai myös otettua pientä lisämaksua vastaan vielä vakuutuksen, jolloin ei tarvitse korvata pilalle mennyttä pukua siinä tapauksessa, että joku vieraista esimerkiksi läikyttäisi vahingossa punaviinit sulhasen puvulle. ainakin vielä toistaiseksi voimme lämpimästä suositella suomen pukuvuokraamoa kaikille, jotka miettivät puvun vuokrausta, toivottavasti kaikki sujuu yhtä nappiin myös hääviikolla! harkinnassa tällä hetkellä on, että myös bestmanin puvun voisi vuokrata samalla periaatteella ja ehkä jopa samasta paikasta. 

 
 
p.s. voi olla, että pitää kuitenkin käydä jossain vaiheessa vielä dressmanilta hakemassa se tumma puku muihin tuleviin juhliin, sulhasella kun ei tällä hetkellä hyvin istuvaa pukua ole.

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

testissä geelilakkaus

tulevien häiden innoittamana testasin joululomalla geelilakkauksen ottamista kynsiin. olen geelilakkauksesta lukenut useasta blogista ja siinä itseäni viehätti nimenomaan lakkauksen pitkä kesto ilman, että tulisi ottaa varsinaisia tekokynsiä. täytyy kyllä sanoa, että kaikesta hehkutuksesta huolimatta yllätyin kuitenkin itsekin siitä, miten kauan lakkaus oikeasti pysyi kynsissä siistinä. lakkaaja lupasi kolmen viikon kestoa ja ihan siihen ei kyllä päästy, mutta ensimmäinen kuluma/lohkeama kynsilakkoihin tuli tosiaankin yli kahden viikon jälkeen lakkauksen ottamisesta. kahden viikon kohdalla alkoi muutenkin jo näkyä aika paljon uutta kynttä kynsien tyvessä, mutta kärjestä kynnet olivat aivan siistit ja kulumattomat tuon kahden viikon ajan. geelilakkauksia tehdään nykyään todella monessa paikassa, omani kävin ottamassa kirkkonummen keskustassa, beautylandissa. beautylandissa geelilakkauksia sai joko yksivärisinä (35 €) tai ranskalaisena manikyyrinä (45 €). 

heti saavuttuani beautylandiin, sain jalkaani mukavan pehmoiset tohvelit!
itse valitsin tällä kertaa yksivärisen lakkauksen, mutta jos häihin päädyn geelilakkaukset ottamaan, niin luultavasti valitsisin ranskalaisen manikyyrin. värivalikoimaa löytyi ihan sopivasti (sen verran, että päättäminen ei ollut ihan helppoa), mutta lopulta päädyin valitsemaan tummahkon purppuran/violetin kimallelakan ja sen alle hopeisen lakan. 

 

aluksi hoitaja puhdisti ja nyppi kynsinauhat kuntoon sekä viilasi kynnet, jonka jälkeen kynsille levitettiin aluslakka. aluslakan jälkeen laitettiin pari kerrosta hopeista lakkaa ja sen jälkeen pari kerrosta kimallelakkaa ja lopuksi vielä päällyslakka. joka välissä käsi laitettiin uuniin, joka kuivatti ja kovetti edellisen lakkakerroksen. 

 

aikaa geelilakkauksen tekemiseen kului n. 30 minuuttia (nettisivuilla kestoksi ilmoitetaan 50 minuuttia). en yleensä pahemmin käy kauneushoitoloissa, mutta geelilakkauksen voisin kyllä ottaa uudelleenkin. kestävä ja minun budjetilleni sopiva! ja olihan se nyt ihanaa arjen luksusta, että kynnet olivat parin viikon ajan kunnossa ilman, että niille tarvitsi itse tehdä mitään korjauksia tai toimenpiteitä.

valmiit kynnet heti lakkauksen jälkeen 3.1.2017
geelilakatut kynnet n. viikon kuluttua lakkauksesta
 

 geelilakan poistattamiseen voi varata aikoja kauneushoitoloista, mutta itse poistin lakat kolmen viikon kuluttua lakkauksesta ihan kotikonstein. käytin apuna netistä lukemiani vinkkejä. poistamiseen tarvittiin kynsiviila, vanulappuja, foliota, kynsilakanpoistoainetta ja paljon kärsivällisyyttä. millaiset hääkynnet muille tulee ja onko kukaan muu testannut geelilakkausta? mitä tykkäsitte?

poisto-operaatio 22.1.2017

lauantai 14. tammikuuta 2017

save the date!

syksyllä päätettiin sulhasen kanssa, että haluamme lähettää vieraille save the date-kortit, vaikka osa vieraista tiesikin jo hääpäivämäärän ennen korttien lähettämistä. ajateltiin, että kortit menisivät kätevästi joulukorttien kanssa perille samassa kuoressa ja niinpä meidän joulukorttien mukana lähti tänä vuonna matkaan myös toiset kortit. 

kesä on kuitenkin monille reissaamisen ja lomailun aikaa, niin ajateltiin, että ilmoittamalla päivämäärän vieraille hyvissä ajoin varmistettaisiin se, että suurin osa voisi suunnitella menonsa niin, että pääsisi osallistumaan meille tärkeään päivään. ennen joulua meillä oli vieraslista vielä hieman auki, koska oli vielä epävarmaa, kuinka monta henkilöä lopulta mahtuisi meidän juhlatilaan ruokailemaan. niinpä save the date-kortteja ei ihan kaikille kavereille lähetetty. käytyäni äitini kanssa juhlapaikalla vähän mittailemassa ja kalustamassa, sain pienellä istumapaikkojen tiivistyksellä vielä kourallisen tärkeitä ihmisiä lisättyä vieraslistallemme, ihanaa! heille lähtee sitten ainoastaan viralliset kutsut menemään, kun ne jossain vaiheessa postiin saadaan, mutta laitoin heille kuitenkin myös ennakkovaroitusta, että kutsu juhliin on heille tulossa.

kortit tilasimme vistaprintiltä, jolla on todella hyvät valikoimat erilaisia valmiita korttimalleja, joita on helppo muokata omannäköiseksi. alla kuva meidän lopullisista korteista, oltiin kyllä todella tyytyväisiä, eikä hintakaan ollut paha! mukana tuli kirjekuoret ja koko tilaus tuli suoraan omaan postilaatikkoon. voin ehdottomasti suositella vistaprintiä muillekin ja varmasti käytän jatkossa itsekin kyseistä palvelua uudelleen, jos on tarvetta painotuotteille! :)



tässä vielä loppuun äidiltä joululahjaksi saamani muki, joka on ollut ahkerassa käytössä varsinkin hääsuunnitteluja tehdessä! aika kyllä rientää vähän turhankin kovaa vauhtia eteenpäin, viiden kuukauden päästä ollaan jo naimisissa!