syksyllä päätettiin sulhasen kanssa, että haluamme lähettää vieraille save the date-kortit, vaikka osa vieraista tiesikin jo hääpäivämäärän ennen korttien lähettämistä. ajateltiin, että kortit menisivät kätevästi joulukorttien kanssa perille samassa kuoressa ja niinpä meidän joulukorttien mukana lähti tänä vuonna matkaan myös toiset kortit.
kesä on kuitenkin monille reissaamisen ja lomailun aikaa, niin ajateltiin, että ilmoittamalla päivämäärän vieraille hyvissä ajoin varmistettaisiin se, että suurin osa voisi suunnitella menonsa niin, että pääsisi osallistumaan meille tärkeään päivään. ennen joulua meillä oli vieraslista vielä hieman auki, koska oli vielä epävarmaa, kuinka monta henkilöä lopulta mahtuisi meidän juhlatilaan ruokailemaan. niinpä save the date-kortteja ei ihan kaikille kavereille lähetetty. käytyäni äitini kanssa juhlapaikalla vähän mittailemassa ja kalustamassa, sain pienellä istumapaikkojen tiivistyksellä vielä kourallisen tärkeitä ihmisiä lisättyä vieraslistallemme, ihanaa! heille lähtee sitten ainoastaan viralliset kutsut menemään, kun ne jossain vaiheessa postiin saadaan, mutta laitoin heille kuitenkin myös ennakkovaroitusta, että kutsu juhliin on heille tulossa.
kortit tilasimme vistaprintiltä, jolla on todella hyvät valikoimat erilaisia valmiita korttimalleja, joita on helppo muokata omannäköiseksi. alla kuva meidän lopullisista korteista, oltiin kyllä todella tyytyväisiä, eikä hintakaan ollut paha! mukana tuli kirjekuoret ja koko tilaus tuli suoraan omaan postilaatikkoon. voin ehdottomasti suositella vistaprintiä muillekin ja varmasti käytän jatkossa itsekin kyseistä palvelua uudelleen, jos on tarvetta painotuotteille! :)
![]() |
tässä vielä loppuun äidiltä joululahjaksi saamani muki, joka on ollut ahkerassa käytössä varsinkin hääsuunnitteluja tehdessä! aika kyllä rientää vähän turhankin kovaa vauhtia eteenpäin, viiden kuukauden päästä ollaan jo naimisissa!


Kutsut ja kutsukortit ovat kaikki olleet niin ihania ja huolella tehtyjä. Ohjeineen kaikkineen viimeisen päälle mietittyjä. <3
VastaaPoista